Blogi

Näytä nykyinen sisältö RSS-syötteenä

Blogi

Kylmä kiireinen kevät.

Vuosi alako kiireellisesti,kutsu Dortmundin erämessuille tammi-helmikuun vaihteessa, pani arkipäiviin vipinää. Matkasuunnitelmat/yöpymiset viikoksi, ja uusien tuote-esitteiden suunnittelu ja painattaminen, sekä tuotteiden tekeminen. Siinäpä oli ajottain pientä kaaosta, mutta niistä, ja Saksan reissusta selevittiin kunnialla takaisin.Pariviikkoa reissun jaläkeen on vähä niin ku tollonkoppina, mutta pikku hilijaa pääsee arkirytmiin, ja rupiaa muisteleen mitä sielä messuilla oli, ja näki. Aina tällaisilta kansainvälisiltä messuilta saa jotain uutta esim.kontakteja,ystäviä ja ideoita tekemiseen.

Uudet nettisivut ja verkkokaupan perustaminen, sekä sen ylläpito ja päivittäminen on oma mailmansa tällaiselle ei "nörtille",siinä sitä on opettelemista, mutta sekin alkaa pikkuhiljaa sujua.

Oulaisten Weteraanikonepäivillä 7-9.07 minulla oli  näyttely.  Kivipuukkoja, sekä luukaiverruksia noin 90 kpl, lisäksi  työnäytöksiä luukaivertamisesta. Näyttelyesineiden pakkaaminen, esille laittaminen, ja purkaminen, on aina yhtä kovaa hommaa, josta palautuminen kestää aina muutaman päivän.

Mutta kuitenkin jokainen uusi näyttely tai tapahtuma jossa olen ollut mukana antaa tällaiselle itseoppineelle aina uusia ideoita, ja intoa kehittää tuotteita ja samalla itseään.

 

 


Julkaistu , julkaisija

Kivi ja Luukaiverrus.

Olen ihte alottanu puukkojen tekemisen kivestä, menny tavallaan niiku perse eellä puuhun. Elikkä tein ensimmäiset kolomekymmentä puukkua kivistä, ennen ku älysin että voishan sitä tehä pehemiämmästäki värkistä. Oli se niin kova homma sillon alakuaikoina, - 80 luvun alusa kun ne vehkeetki oli niin alakeelliset, ei ollu erilaisia laikkoja hiomiseen, ainuastaan sahhaamiseen oli joku venäläinen timantti-laikka. Kaiken kaikkiaan erilaisista kivistä tehtyjä puukkoja on tullu yli 40kpl, joista on jäliellä enää 32kpl, osa on museoissa, keräiliöillä, ja loput ostettu kivityöntekiöille lahajaksi. Ei kyllä kajuta yhtään, että oon menny perse eellä puuhun, kivipuukot on harvinaisia, varsinkin kun ne kaikki on tehty puoli jalokivistä, fossileista, kulta-ja nikkelimalmista, niitä pyyetään näyttelyyn jatkuvasti jonnekkin. En tiiä, mikä minusta olisi tullut isona, jos mää olisin suhtautunu kouluaineisiin samanlaisella kehittymisen ja oppimisen intohimoisella palolla, kuin tänäpäivänä luukaivertamiseen, luultavasti joku avaruuspölytutkija. En osannu lapsena ees piirtää saatikka laulaa, kaulaan asti ääni tuli mun mielestä aivan hyvin, mutta siittä ylöspäin on jonkulainen äänen särkiä rakenettu mulle. Nykyään ossaan piirtää, kaikki ihteltä tai muualta tulevat uuet ideat tai haasteet piirrän paperille, jotka samalla työstän aluksi omasa mielikuvasani ja aattelen eri työvaiheitten tekemisen, miten se pittää tehä että se onnistuu. Luukaivertaminen on vaikeimpia taidelajeja, siinä otetaan ylimääräinen pois ja olennainen jätetään. Kun kerran otat liikaa sitä ei saa takasin. Saksassa on kaupunki nimeltä Idar-Oberstein, mielestäni se paikka on kivien mekka. Minulla on siellä hyvä ystävä Ervin Klein, joka on yksi mailman parhaita kivikaivertajia, ja olen siinä mielesä onnellisesa asemasa, että olen saanut häneltä jonkin verran kaiverrus oppia eri tekniikoista ja kuinka eri asijoita korostamalla saajaan ilmeikkyyttä. Tekniikka ja taiteellisuus kehittyy ajan myötä, ja jokkaisella on oma persoonallinen käjenjälkensä ja tyylinsä.

 

Lue koko viesti
Julkaistu , julkaisija

Pokasaha

"Jallu" Jalmari Heikkinen oli armoton työmies, muistan niin elävästi kun hihettiin kavereitten kans pikkukalliolle tekehen kimejä toisille, oli kirpakka pakkaskeli ja perille päästyämme kuultihin umpisalamesta päin kummia ääniä. Lähettiin hihtään ääntä kohti ja ottaan selevää mikä sielä on, lähemmäs päästyämme ääni voimistui, se oli jonkinlainen sihinä ja perähän kova rätinä. Kaukana näky vaan höyryävä ja huitova hahamo, tietystihän me heti ajateltiin että ufohan sielä on. Uskallettiin mennä vähä lähemmäs, ja nähtiin, kun Jallu sielä sahas pöllejä pokasahalla ranellipaita päällä haaruksia myöte lumihangesa. Saha oli niin hyvin terotettu, että siitä kuulu vaan suhina, ja tahti oli semmonen että höyry nousi paijan läpi. Jätettiin mies töihin ja lähettiin laskeen mäkiä. Päivän hämärtyesä kahtelin millon Jallu tuli kotia. Menin jonkun ajan perästä kahtohon kun Jallu rupes tekehen ihtelle ruokaa, sillä oli nurkkatakasa valakia, hiilloksella iso valurautanen paistinpannu, sielä kärisi sian kylykiä, sipulia ja eilisiä tuppisia palotettuna sekahan, voin tänäpäivänäki tuntia sen ruuan tuoksun se oli kyllä jumalallinen. Jallu söi suoraa pannulta puukon käriellä napsien pala kerrallaan, ryypäten välillä kirnupiimää, lopuksi kasti leipää rasvahan ja puhisti pannun leivän paloilla, pyhkäsi suunpielen käjenselekään, ja siirty sängylle ottaan ruokalevot.

Lue koko viesti
Julkaistu , julkaisija

Puukko

Puukko on  tullut mulle tutuksi jo 1950 luvun puolivälin paikkeilla, kun kävin lähes päivittäin  pihapiirisämme olevan pappan velijen ” Jallu ” , Jalmari Heikkisen  nikkariverstaalla kahtomasa miten hän teki  sen aikasia  tarve-esineitä,  muun muassa  rukkeja, kiuluja, saaveja, potkukelekkoja ym.ym. Kaikki ne työkalut jota hän käytti  päivittäin, oli meiltä pojan viikareilta kielletty, ettei niitä vaan tylsytetty. Puukot, taltat ja höylät oli joko ihte tai jonkun maasepän tekemiä ja tarkotettu  määrätyn työvaiheen tekemiseen. Paja oli vähä kauempana  pikkumehtän reunalla josa tehtiin kaikki taonta työt. Kun aikansa kinusi, anto Jallu  munkin nikkaroija niillä huonommilla työkaluilla  pojanvintiön  ihannoimia  pyssyjä ja  laivoja, joilla sitten ylypiänä naapurin poikain kanssa oltiin sota leikkejä ja uitettiin laivoja  lammella ja jokirannasa.

Lue koko viesti
Lisätietoja:: paja, puukko, työkalut